Kaunismaan tila

Kaunismaan tila Sorsakoskella, Leppävirralla on monipuolinen lammastila, jonka pihapiirissä on vanhasta vilja-aitasta remontoitu oma Tilapuoti. Vietämme lähiruokapäivää avoimin ovin. Lampaita pääsee rapsuttamaan ja pihapiirissä kuopsuttelevia kanoja, kukkoja voi katsella. Ehkä jonkun saa syliinkin. Lapsille tekemistä erilaisissa tehtäväpisteissä.
Meiltä löytyy lampaan- ja karitsanlihaa kuten makkaraa, kebabia ja kyljyksiä. Varaathan kylmälaukun pakasteita varten. Savulammassäilykettä ja Nyhtölammassäilykettä saa helposti mukaan vaikka tuliaisiksi. Tulossa myös erä tuoretta karitsanlihaa lihaa ja jalosteita.
Oman tilan villoista on myynnissä villalankoja maanläheisissä sävyissä sekä myös kasvivärjättynä. Lampaantaljoja, istuinalustoja ja käsitöitä.

Kasvimaan satoa on  pieni määrä myynnissä, kuten porkkanaa, perunaa, punajuurta, kurpitsaa ja sipulia.

Kuusenkerkkäsiirappia ja muita kuivattuja villiyrttejä ja niistä tehtyjä viherjauheita ja yrttiteetä on valikoimassa.
Kananmunia pieni erä vapaasti pihallamme liikkuvista kanoista. Omenoita ja omenahilloa.

Mukana tapahtumassamme on myös leppävirtalaisen Jouko Mönkkösen hunajaa ja valkosipulia, Pirjo Soinisen tyrniä, Mattilan tilan kaurasuurimoita ja ryynirieskaa sekä Pirjo Kettusen keramiikkaa.

Pop-up-lammasravintolassa on lammasgulassia ja maisteluannoksia tuotteistamme.
Kahviossa kahvia, yrttiteetä, Brita-kakkua ja pieniä suolaisia lammasherkkuja.

Maksutapa: korttimaksu, Mobilepay, käteinen

Öppettider

Lördag klo 10-16

Söndag klo 10-16

Plats

Varkaudentie 274, 79130 Sorsakoski

Produktkategorier

Ägg Ägg
Andra produkter Andra produkter
Bär Bär
Frukt Frukt
Grönsaker Grönsaker
Honung Honung
Kött Kött
Rotsaker Rotsaker
Saker att göra för barn Saker att göra för barn
Spannmålsprodukter Spannmålsprodukter
Turism och fritidstjänster Turism och fritidstjänster

Webbplatser och sociala medier

Telefonnummer

0405955807