Lähiruokapäivän avajaistapahtuma Etelä-Pohjanmaalla Keskikylässä 7.9.2024 kello 10 – 16

Lähiruokapäivän avajaiset järjestetään tänä vuonna yhdessä Lasten maatalousnäyttelyn kanssa. Luvassa on entistä enemmän nähtävää, koettavaa ja ostettavaa maalaismaisemassa.

Tervetuloa Lähiruokapäivän avajaistapahtumaan Jalasjärven Keskikylään Kurikkaan, aivan valtatie 3. varteen, Juustoportin viereen.

Syyskuisena lauantaina, 7.9. Keskikylässä on tarjolla runsas kattaus ruokaketjuun ja maaseutuun liittyviä elämyksiä. Herkullisen lähiruoan lisäksi voit esimerkiksi ihmetellä traktoreita ja muita koneita, tutustua maatilan eläimiin, tehdä ostoksia torimyyjiltä ja seurata viihdyttävää lavaohjelmaa, lavalle nousee jopa tangokuningas!

Tapahtumapaikkana toimii Harjulan ja Maneesin alue, osoite: Hulkontie 10, 61710 Pentinmäki. Löydät lisätietoa pysäköinnistä sivun lopusta. Tapahtuma järjestetään 7.9.2024 klo 10–16

Lavaohjelmaa, toritunnelmaa, ruokaa ja lasten maatalousnäyttelyn antia

Tapahtumassa on yli 30 myyjää. Luvassa lähiruuan lisäksi myös maalaishenkisiä käsitöitä. Paikalla on myös runsas joukko maaseudun kehittäjiä.

Ruokailuvaihtoehdot klo 10-16

  • keittolounas, NS-talossa
  • lähiruokabrunssi klo 12-14, NS-talossa
  • irtojäätelö, NS-talossa
  • grillimakkara, NS-talon ulkoterassi ja maneesi
  • kahvia ja kastamista, NS-talon ulkoterassi
  • vohluja, ulkoterassi

Myös L, GL ja VE vaihtoehtoja

Avajaistapahtuman lavaohjelma

Portit aukeavat kello 10

10:15 Lähiruokapäivän avajaiset lavalla

Lähiruokapäivän avajaistilaisuus avataan juhlallisesti Porkkanan juontamana. Luvassa terveisiä tapahtuman järjestäjiltä. Kurikan kaupunginjohtaja Anne-Mari Pusa toivottaa juhlaväen tervetulleeksi Lähiruokapäivän avajaistapahtumaan.

Lavalla on ohjelmaa myös klo 10:45, 12:30 ja 14:30.

  • Kouluruokanäytelmä, Kurikan ruokapalvelut
  • Kaikki Hyvin ja terveisiä Isabella-lehmältä – Juustoportti tervehtii
  • Terveelliset lähivälipalat, Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset
  • Tangokuningas Keijo Hietikko duo esittää lastenlauluja

Lisäksi alueella tavattavissa kävelevä sipuli ja herne. Huhu kertoo myös, että alueelle on tulossa ruokahävikin häijy puolestapuhuja Ruokahukka! Yleisön tehtävä on häätää se pois alueelta tapahtumaa häiritsemästä.

Pysäköinti

Tapahtumapaikka on aivan 3.-tien (E12) vieressä. Tapahtuma-alueen vieressä ei ole pysäköintitilaa, vaan etäparkit ja sukkulabussit/-traktori toimivat. Voit laittaa navigaattoriin tapahtumapaikan osoitteen Hulkontie 10, Pentinmäki tai Kurikka, mutta älä käänny 3.-tieltä ennen kuin näet tapahtuman liikenteenohjaajat.

VIP-tilaisuus lapsille

Tapahtuman yhteydessä järjestetään Juustoportin Jalasjärven liikennemyymälässä kurikkalaisille lapsille VIP-tapahtuma, joka alkaa klo 13.30. Tapahtuma on kutsuvieraille, joiden kuljettajat voivat pysäköidä liikenteenohjaajien ohjaamana Juustoportin läheisyyteen.

Järjestäjät

Lähiruokapäivän ja sen avajaistilaisuuden järjestää maaseutuverkostoyksikkö. Lasten maatalousnäyttelyn järjestää Jalasjärven Keskikylän Nuorisoseura r.y. Etelä-Pohjanmaan maa- ja kotitalousnaiset toimii yhteistyökumppanina.

Avajaistapahtumien arkisto