Lähiruokapäivän valtakunnallisia avajaisia juhlitaan 12.9. Loimaalla

Tänä vuonna Lähiruokapäivän avajaistapahtuma vie Loimaalle Varsinais-Suomeen, Maatalousmuseo Saran pihapiiriin. Luvassa on koko maakunnan kattava lähiruokatori sekä paljon lava- ja oheisohjelmaa. Myyntipaikkojen varaus on nyt auki.

Vuoden 2026 Lähiruokapäivän valtakunnallisia avajaisia vietetään lauantaina 12. syyskuuta kello 10–16 Suomen maatalousmuseo Saran pihapiirissä. Tapahtumassa tuodaan laajasti esiin Loimaan seudun ja koko Varsinais-Suomen ruokakulttuuria sekä tarjotaan areena keskustelulle lähiruuan ja ruuantuotannon merkityksestä.

Avajaistapahtuman suunnittelua koordinoi Tulevaisuuden ruokaketjut Varsinais-Suomessa -hanke, joka on saanut EU:n maaseuturahoitusta Lounais-Suomen elinvoimakeskukselta. Tapahtumaa koordinoiva Kai Alajoki Ammattiopisto Novidasta kertoo, että avajaisten lavalla on muun muassa juhlapuheita, paneelikeskustelua, lastenohjelmista tutut Maltti ja Valtti sekä sirkustaiteilija Kai Kuutamo.

– Tapahtuma-alueella pääsee myös poniajelulle, maistamaan kouluruokaa ja tutustumaan maatalouskoneisiin. Sarka-museon Aitta-tilassa on seminaariohjelmaa ja tapahtumassa julkistetaan myös Voimaa Varsinais-Suomen maaseudulta -lähiruokakilpailun voittaja.

Avajaisten tarkempi ohjelma ja aikataulu julkaistaan elokuussa.

Varaa myyntipaikka avajaistapahtumasta

Haluatko myymään tuotteitasi avajaistapahtumaan? Mukaan toivotaan erityisesti lähiruokatuotteiden myyjiä. Varauksia ottaa vastaan Sarka-museo, ohjeet varauksen tekemiseen löydät Sarka-museon verkkosivuilta.

Jaa juttu sosiaalisissa kanavissasi!