Hakolan Marjatilan Outi ja Mika Koskiselle Lähiruoka on tärkeä arvo. Siksi kutsu Lähiruokapäivän suojelijoiksi tuntuu kunniatehtävältä. Koskiset kertovat lähiruoan ohella, miten luomua hyödynnetään heidän tilallaan.
Alusta asti Lähiruokapäivässä mukana ollut pariskunta puhuu lähiruoasta intohimoisesti ja rakkaudella. Kymmenen vuoden aikana Outi ja Mika ovat tehneet kovasti töitä lähiruoan eteen. Osallistuminen Lähiruokapäivään heti tapahtuman alusta saakka, oli tärkeä etappi lähiruoan markkinoinnissa.
– Koemme, että Lähiruokapäivän suojelijoina oleminen on kunniatehtävä. Tuntuu kivalta, kun työmme on huomattu ja se innostaa meitäkin puhumaan aina vain enemmän lähiruoasta. Silti välillä on tullut myös sellainen olo, että onko tässä mitään järkeä. Mutta kyllä tämän on huomannut olevan muillekin yhtä tärkeää, kuin itselle, Koskiset sanovat.
Kun puhutaan lähiruoan merkityksestä, molemmilla riittää kerrottavaa. Konkreettisella tasolla se tulee esille ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Mikan mukaan lähiruoassa ei ole kyse vain tuotteista, vaan koko ajattelutavasta.
– Lähiruoalla on valtava merkitys yhteiskunnalle. Me syömme joka päivä monta
kertaa. Ja jotta pystytään syömään, tarvitaan ruoan tuottajat ja koko
tuotantoketju. Kyllä meidän lähiruoan tuottajienkin täytyy saada elanto ja eurot työstämme, vaikka teemme tätä myös rakkaudesta maahan ja maaseutuun, Mika linjaa.
– Lähiruoka on tilallamme niin tärkeä arvo, että sitä pohditaan aina, kun teemme uusia tuotteita tai suunnittelemme tapahtumia. Kaikessa tekemisessä on keskiössä Lähiruoka, Outi kuvailee.
Esimakua tämän vuoden Lähiruokapäivästä
Viime vuonna Hakolan Marjatilan kuuluisa kakkubuffet myytiin loppuun. Kakut loppuivat kesken ja osa Lähiruokapäivän vierailijoista joutui tyytymään muihin herkkuihin. Outi ja Mika ovat järjestäneet myös tilakierroksia, joista ihmiset ovat olleet kiinnostuneita.
– Tänä vuonna kahvila on Lähiruokapäivänä auki lauantaina ja sunnuntaina. Lauantaina tarjolla on ainakin puurobaari sesongin marjoilla ja muilla höysteillä, sekä tilakierrokset ja villiyrttikierros. Sunnuntaille katetaan kakkukahvit, Koskiset kertovat.
Kymmenen vuoden aikana Koskiset ovat koittaneet keksiä jokaiselle Lähiruokapäivälle erilaista ohjelmaa. Alkuvuosista tapahtuma on kasvanut isommaksi ja tunnettuus on lisääntynyt.
– Monelle on tullut jo perinne siitä, että Lähiruokapäivänä lähdetään kiertelemään. Moni sanoo, että tullaan käymään taas Lähiruokapäivän aikaan. Vuosi kerrallaan väkimäärä on aina vain lisääntynyt, Koskiset hehkuttavat.
Luomuruoka on herättänyt lisää kiinnostusta
Tilakierrosten osallistujamäärä ja kiinnostus tilan toimintaa kohtaan on kasvanut. Vierailijat ovat valveutuneita ja osaavat kysyä monenlaisista asioista. Hyvillä raaka-aineilla on tosiaankin väliä ihmisille.
– Joka kerta kun tulee ryhmä, niin halutaan kuulla ruoasta. Kerrotaan mitä on tarjolla ja mistä ne ovat: Millä pellolla luomukaura on kasvanut, mistä villiyrtit on kerätty, mistä tulevat juurekset ja mistä tulevat lihat? Luomusta kysytään paljon, ja sitä haluammekin tuoda esille. Luomu on meidän valintamme, Koskiset sanovat.
– Luomussa oheiskasvit tai rikkaruohot, millä nimellä niitä haluaa kutsua, tulevat tutuiksi. Olemme jalostaneet ne villiyrteiksi, joita käytetään ahkerasti. Ne ovat lähiruokaa parhaimmillaan, Koskiset päättävät.
